Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

ATC kortteja nykyään unissaankin tekevän mummelin juttuja.

* ETHÄN KOPIOI KORTTEJANI !! *

Kategoriat


18.04.2009 - 14:04

Ostin eilen kirjastosta muutaman vanhan kirjan. Maksoivat euron kappale. Annelta sain jo ennemmin gessoa ja ei kun tuumasta toimeen ja kirjaa "vanhentamaan"! Tämähän on IHANAA!!!!!

Ensimmäinen kirja, jota nyt alan tuunaamaan on Aila Nissisen Perhostyttö ja Poliisi. Kirja on vuodelta 1956.

Tässä ensin kirjan kansi sellaisena kun se oli ostohetkellä.

Sama kirja hetkeä myöhemmin. Laitoin siihen itselleni mieluisia juttuja..nämä lapsukaiset, leimat ja tietty ruskeaa. Rapsutin kirjan pintaa, että gesson alta näkyisi hieman alkuperäistä kirjan kantta. En laita mitään varsinaista teemaa tähän, vaan mielen mukaan sitä virittelen.Siis voi hitsi!! En ikinä olisi itsestäni uskonut että teen joskus tällaistakin!!!

Tänään sitten hain akryylivärit. Saapi nähdä mitä ihanaa niillä saan aikaan. Ainakin yhden sivun kirjasta tänään jo tuunaan.

Ehdinköhän tehdä enää kortteja ollenkaan? Ja Annelle siellä sanon ettei äiteelle näköjään tartte kun vähän vihjaista jostain uudesta niin homma jo pyörähtää käyntiin....tankjuu vaan!

Anne S. kirjoitti 18.04.2009 - 16:40
VOIJEE!!!Pakko nährä tää livenä!!!!On niiiiin sun näköönen kansi, HIENO!!!!!
Sanna kirjoitti 18.04.2009 - 22:07
Upea kansi!!! Itsekin olen miettinyt jos tuunaisin jotain vanhaa kirjaa, niitä kun tuolla kellarissa on iso kasa. Mutta osaankohan edes????
Ritu kirjoitti 18.04.2009 - 23:16
Mieletön !!! Blogissani sulle tunnustusta :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code


Näissä mukana

Napit saa ottaa mukaan

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen oma Deconi

Toinen oma Deconi

Kolmas oma Deconi

Neljäs oma Deconi

Viides oma Deconi 

Kuudes oma Deconi

MAANANTAISIN:

Think Monday-Think ATC

 Lauran korttihaasteen nappi

TIISTAISIN: 

KESKIVIIKKOISIN:

  

TORSTAISIN:

 

 Linkki

PERJANTAISIN:

 

LAUANTAISIN:

 

 

SUNNUNTAISIN:

 

Sunday Postcard Art

http://gothicarches.blogspot.com/

 

 

 nappi

Nappaa nappini :

 

 

 

Järjestäthän itsellesi aikaa
Täältä sivuillani on käyty
Kaikkea mukavaa

 

 

 Vintage arkku

Mainos
Kävijät